Maaseutu ja sen kylät ovat aina eläneet muutoksen keskellä, sopeutuneet siihen ja usein kääntäneet muutoksen jopa mahdollisuudeksi. Tänäkään päivänä kylillä ei ole mitään hätää, kunhan vähintään kourallinen ihmisiä kokoontuu aika ajoin yhteen vaihtamaan ajatuksia yleisestä menosta ja siitä, mitä kylä haluaa olla tässä, nyt ja tulevaisuudessa.
Omalla kylälläni tämän kaltainen perustavanlaatuisempi yhteisöllinen pohdiskelu on ollut tarpeen joka toinen vuosi ja aina on sen verran porukkaa löytynyt pöydän ympärille, että näkymä kylän ajankohtaiseen tilanteeseen, ja ennen kaikkea sen tarjoamiin mahdollisuuksiin, on tarkentunut.
Olen onnellinen, kun saan elää maaseudulla ja sen kylällä, joka uskaltaa niukkenevankin väestönkehityksen aikakaudella kokeilla, investoida ja haaveilla entistäkin ehommasta tulevaisuudesta. Tähän päästäksemme on usein vaadittu palaamista saman asian ääreen aina uudemman kerran, kylän rajojen tarkistamista, omien näkökantojen tarkistamista, avautumista ulospäin ja yhteistyökumppanien aktiivista hakemista yli totunnaisten rajojen.
Olen usein pohtinut miksi päällisin puolin samantyyppisistä ja -oloisista kylistä yhdellä on tekemisen meininkiä ja hyörinää jos jonkinlaista ja toisella apeus paistaa läpi ”nurkkapielistä” ja yhteisön yleisestä ilmeestä muutoinkin. Muuta selitystä en ole kyennyt asiasta muodostamaan kuin sen, että varmaankin kylistä toisessa on jostakin syystä sopivasti hullua luovuutta, ja vähintään yksi persoonansa yhteisölliselle alttarille täysillä luovuttava kyläläinen, joka omalla esimerkillään, näkemyksillään ja avoimuudellaan madaltaa yhteisiin aktiviteetteihin osallistumisen kynnystä muidenkin puolesta. Eli kylässä on ilmeisesti ns. ”yhteisöllistä pääomaa”.
Summa summarum: maaseutu elää ihmisistään ja kylistä, joita suomalaisen metsäkansan ominaislaadun ja historian saatossa toteutetun asutuspolitiikan myötävaikutuksella on syntynyt kuin ”haulikolla ammuttuna” pitkin taajaan asutun kotimaamme maaperää. Kylä on se yhteiskunnan ja kansantalouden kannalta oleellinen perusyksikkö, joka mahdollistaa maamme ylläpitämisen asuttuna. Maaseudun kehittäminen ei mielestäni onnistu ilman aikaan ja paikkaan sopeutuvien kylien olemassaoloa. Kylä on se taso, jonka puitteissa tehdään ihmisen näköisiä ja kokoisia tekoja yhteisen hyvän puolesta!